Espoonlahden ihme: Bass Eaters historialliseen voittoon
Kaksi vuotta sitten eräässä vierumäkeläisessä saunassa tehtiin päätös perustaa Wiffle Ball -seura nimeltä Oaktree Bass Eaters. Ehkä hieman mallasjuomien vauhdittamana seuran ensisijaiseksi tavoitteeksi asetettiin Suomen mestaruus syksyn 2024 Wiffle Ballin SM-kisoissa.
Tuon tavoitteen kunnianhimo eskaloitui lauantaina iltapäivällä espoolaisessa liikuntahallissa, kun seura voitti kahden vuoden yrittämisen jälkeen ensimmäisen ottelunsa Wiffle Ballin SM-kisoissa. Emme siis voittaneet vielä Suomen mestaruutta, vaan voitimme ensimmäisen ottelun.
Voin kuitenkin kertoa, että ensimmäisen voiton saavuttaminen tuntui kuin olisimme voittaneet koko aurinkokunnan Wiffle Ball -mestaruuden.
Lähtiessämme kolmansiin kisoihin seuran saldo SM-kisoissa oli 0 voittoa ja 8 tappiota. Tälle vuodelle tavoite asetettiin kuitenkin hieman alemmas kuin kaksi vuotta sitten: tavoitteena oli voittaa yksi ottelu. Kolme vuoroparia, yhdeksän paloa, yksi voitto.
Eräänlaisena motivaatiopuheena seuran sisäisessä WhatsApp-ryhmässä jaettiin päivää ennen turnausta viesti, jonka sisältö oli seuraava:
Do crackheads ever say “I’m too broke to smoke crack tonight?”
No. They get up and make it happen.
Lesson in there.
Aamu valkeni Espoossa kireän pakkasen puremana. Hallin täyttyessä innokkaista “tuulahduspallon” pelaajista, virkeät Bass Eatersit lähtivät ensimmäiseen otteluun ilman lämmittelyä. Tulos ehkä kertoo, että lämmittely olisi kannattanut: Tontunmäen Elfs pyyhkäisi Bass Eatersin 14–0-lukemin.
Toisessa ottelussa mentiin jo eteenpäin ja tappio tuli hallitsevia Suomen mestareita, Sipoon Naakkoja vastaan “vain” luvuin 11–0. Huolimatta murskaavasta juoksusuhteesta 0–25, toivoa tulevasta antoi uuden hankinnan, Detroit Tigersin Tarik Skubalia intensiivisesti kanavoivan Juuson esitys kummulla.
Emme olleet vielä tehneet yhtään juoksua kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Legendaarinen lausahdus “Me tullaan lujaa mutkiin, mutta sieltä pitää päästä myös pois” kuvaa ehkä parhaiten hyökkäyksen osalta kahta ensimmäistä ottelua.
Saimme molemmissa otteluissa miehiä pesille, mutta kotiin heitä ei saatu juoksutettua. Juuson otteet kummulla, etenkin supertähtiä vilisevää Naakkoja vastaan, herättivät kuitenkin toiveita ennen viimeistä ottelua Mätäjoen Kyitä vastaan.
Tavoite oli selkeä: jos “Skubal” saisi pidettyä meidät ottelussa, tarvitsisimme vain yhden kunnon kontaktin, ja meillä olisi mahdollisuus.
Ottelu Kyitä vastaan sai räjähtävän alun. Joukkueen kärkietenijä Keke, jonka koko turnauksen OBP oli hävytön .727, pääsi ensimmäisenä pesälle vapaataipaleella. Seuraavana vuorossa oli Jordan, (joka muuten kirjoittaa baseballista Fangraphsille täällä) Bass Eatersin vahvistus valtameren takaa New Yorkin osavaltiosta. Mies pamautti joukkueen ensimmäiset juoksut kunnarin myötä vasemmaan takakenttään. Kyille oli juuri syötetty kyypakkausta ensimmäisellä iskulla.
Kallion oma poika Miska eteni seuraavaksi ykköselle singlestä, ja tätä seurasi Terapian Ison Pahan Iiron vapaataival. Etenijät olivat ykkösellä ja kakkosella, kun vuoroon astui kummulla syöttänyt Juuso. Kyyt onnistuivat kuitenkin lamauttamaan myrkyllään Juuson, mutta toista kertaa samassa vuoroparissa lyöntiruutuun astunutta Kekeä ei taaskaan saatu poltettua, vaan mies eteni jälleen vapaataipaleella pesälle.
Pesät täynnä, yksi palo ja Amerikan miehen vuoro — kuinka et voisi olla romanttinen Wiffle Ballin suhteen?
Jordan ei tällä kertaa räjäyttänyt peliä auki, mutta sai lyötyä Miskan kotiin Iiron edetessä kolmospesälle. Miska joutui vielä suoraan kotiin juostuaan lyöntiruutuun ja paloi strikeoutilla.
Seurahistorian suurin johto: 3–0 ensimmäisessä vuoroparissa.
Manageri Korkeamäki tärisi jo kauhusta penkillä ja ihmetteli, olivatko Wiffle Ball -jumalat nyt todellakin tosissaan.
Jumalat vastasivat tähän: “Pidä meidän bissejä.” Sillä luvassa oli vielä jotain täysin käsittämätöntä.
Juuso piti Kyyt aisoissa ensimmäisessä vuoroparissa, vaikka liikennettä pesillä olikin. Kyyt eivät saaneet iskettyä myrkkyä basseihin. Toisessa vuoroparissa Bass Eaters sai pesät jälleen täyteen vain yhdellä palolla, mutta Wiffle Ballin Grand Old Man Tommi Heinimo piti Kyyt pelissä, ja he selvisivät ilman lisävahinkoa.
Sitten oli manageri Korkeamäen aika kanavoida sisäistä Walter “Smokey” Alstonia ja tehdä päätös: antaako Juuson syöttää koko peli kuin Sandy Koufax vuoden 1965 World Seriessä. Jos Bass Eatersin Skubal saisi yhdenkin palon lisää, ei hän voisi sääntöjen mukaan syöttää tulevassa pudotuspelissä.
Päätös oli lopulta helppo. Tämän parempaa mahdollisuutta voittaa ei tulisi vastaan pitkään aikaan. Nyt laitettiin kaikki likoon seurahistorian ensimmäisen voiton puolesta.
Turun Skubal hoiti homman toisessa vuoroparissa, eikä Kyyt päässyt uhkaamaan Bass Eatersin puolustusta. Myöskään Bass Eaters ei saanut omalla lyöntivuorollaan lisäjuoksuja, vaikka etenijöitä saatiin ykköselle ja kakkoselle.
Viimeisen vuoroparin tasoittavaan siirryttiin Bass Eatersin 3–0-johdossa.
Kolme paloa seurahistorian ensimmäiseen voittoon.
Kyyt saivat kärkietenijän pesälle, ja vaihtopenkillä vapina jännityksestä nousi jo Richterin asteikolla 9.5 momenttimagnitudiin. Seuraavan pelitapahtuman aikana täytyi tapahtua jonkinlainen kehostapoistumiskokemus, sillä sitä on vaikea selittää järjellä.
Lyöjä sai osuman, ja pallo lensi suoraan ilmassa kohti syöttökumpua. Se kimposi kuin ihmeen kaupalla Juusosta korkealle ilmaan, ja kolmospesävahti Jordan syöksyi lumileopardin lailla pallon alle. Vaihtopenkillä manageri oli lähellä menettää tajuntansa.
Jordan sai pallon kiinni.
Ensimmäinen palo.
Luoti oli väistetty, mutta Wiffle Ball -jumalilla oli vielä muutama ässä hihassa. Seuraava lyöjä sai myös kontaktia, ja pallo lensi kaaressa kohti takakenttää. Lähes kuin doupatun saukon lailla Terapian Iso Paha Lampinen liukui pallon alle ja nappasi sen hanskaan.
Toinen palo.
Yhden palon päässä oli euforia, huuma ja hurmos. Sen pystyi jo maistamaan. Sen tunsi sormenpäissä.
Kaksi täysin käsittämätöntä paloa. Olimmeko käyttäneet jo kaiken sen avun, mitä Wiffle Ball -jumalat olivat meille suoneet?
Seuraava Kyy eteni kuitenkin pesälle. Suuhun hiipi kitkerä maku, ja sormista katosi tunto. Yhdellä mailan heilautuksella peli olisi tasan.
Juuso kohtasi seuraavan lyöjän. Ensimmäinen syöttö oli väärä. Niin myös toinen ja kolmas.
Lyöjä tiesi, mitä tehdä. Vain yksi väärä, ja pesät olisivat täynnä. Hänen ei tarvitsisi edes heilauttaa mailaa.
Neljäs syöttö osui strikezonen putken alareunaan, joka on 32 mm halkaisijaltaan. Suora.
Viides syöttö osui täsmälleen samaan kohtaan. Suora.
Full count.
Aivan kaikki pysähtyi.
Mitä täällä tapahtuu?
Kuudes syöttö.
Klonk.
Lyöjä löi ohi. Pallo osui tauluun.
Alkuräjähdyksen kaltainen pauhu korvien välissä.
Rajatonta iloa.
Valon räjähdys rinnassa.
Erittäin epämääräistä huutoa.
Se oli siinä.
Vihdoinkin.
Bass Eaters, Suomen Wiffle Ball -piirin San Marino, oli voittanut seurahistorian ensimmäisen ottelunsa Wiffle Ballin SM-kisoissa. On vaikea pukea täysin sanoiksi, miltä ensimmäisen voiton saavuttaminen tuntui, mutta helpotus oli ehkä päällimmäinen tunne.
Kovin paljoa ottelun jälkeen ei voittoa ehditty tuuletella, sillä heti perään oli luvassa jatkopelien ensimmäinen ottelu, ja vastaan asettui jo alkulohkossa kohdattu Tontunmäen Elfs. Adrenaliinista humaltuneet Bass Eatersit eivät kuitenkaan saaneet hurmosta jatkumaan, vaan Elfs voitti lopulta 7–4, vaikka Bass Eaters loppuun hieman kiriä saikin aikaan.
Turnauksen jälkeen joukkue siirtyi Soukan lähiön hienoimpaan anniskeluravintolaan nauttimaan voitonmaljat. Tarinan mukaan juhlat jatkuivat myöhemmin pitkälle sunnuntaiaamuun asti Kallion lämpimissä anniskelupaikoissa.
Hyviä juttuja, hyviä aikoja.
Tiivistettynä päivän pelit ja tunteet voisi pukea sanoiksi kuten joukkueen yksi MVP, Jordan, ne puki:
“Viime vuonna oli ihan hauskaa… tämä vuosi oli legendaarista.”
Espoonlahden ihme, 10.1.2026, nevö förget.
